keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Nuori Marita neiti!

Nuori Marita puuvillapurjeissaan jossain Saaristomerellä.
Saimme erittäin mielenkiintoista sähköpostia Turusta Maritan alkutaipaleelta kuvien kera. Marita on veistetty vuonna 1951 Turun Vuorion veistämöllä, jossa on tehty myös hai L-238 Foster's. Marita vietti ensimmäiset viisi vuotta Turun saaristomerellä Korteen perheen retkeilykäytössä.

Nuori Marita rantautuneena Turun saaristomeren puokamassa vuonna 1954.
Maritassa ei alunperin ole ollut barduunoita, vaan kahdet kiinteät vantit molemmin puolin. Lisäksi keulassa on ollut fokan edessä vielä yksi keulavantti isompaa genuaa varten, jota Korte on käyttänyt pitkillä slööreillä matkapurjehduksessa. Sakset näyttävät olevan melko korkeat, jolloin puomi on saatu nostettua korkealla sitloodan yläpuolelle. Ruffin katossa on myös ollut työntöluukku alkuperäisvarusteena.



Nuori Marita neiti väreissä
Kuvista välittyy upeasti 50-luvun tunnelma. Hailla pääsee aikamatkalle jättämällä moottori pois ja antautumalla tuulen vietäväksi kiireettömässä Suomen suvessa. Lämmin kiitos Arja Koposelle näistä historiallisista kuvista.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Veteenlasku eli turvotusoperaatio!

Vanha rouva jätettiin vuorokauden kelkalla olon jälkeen vielä yöksi liinojen varaan. Se olikin hyvä ajatus, sillä vettä tuli "yli tarpeen".
Marita laskettiin veteen aikataulun mukaisesti perjantaina 5.6.15 eli viikkoa aiemmin kuin viime vuonna. Rouva oli loppukeväästä rakoillut kohtuullisesti ja puuöljykiteistä huolimatta se otti vettä sisäänsä kuin janoinen kameli Saharasta selvittyään. Parin vuorokauden turvotuksen jälkeen rouvan kyljet ovat kunnossa, mutta valitettavasti emäpuu alkaa olla lisäajalla, sillä se vuotaa läpi ja pitää pilssin märkänä koko kesän.

Uppopumppu olisi ollut poikaa. Sen sijaan tulikin reilun tunnin hyötyliikuntasuoritus.


Seuraavana vuorossa ruffin luukun tappien lakkaus ja mastonnostaminen Messilässä, sillä LPS:llä ei ole vielä omaa mastonosturia, vaikka laiturit on saatu osittain korjattua. Niin ja tietysti Seagullin huolto. Purjehduskesä on siis melko lähellä!

Ruffiin uusi kangas!

Maritan uusi kangas maalattuna muutamaan kertaan. Taustalla LPS:n hait Pauliina (vas) ja Nike (oik).

Maritan kevätkunnostuksen suurin ponnistus oli ruffin katto. Vanha kangas oli revitty jo pääosin syksyllä irti ja keväällä irroitettiin työntöluukku sekä hiottiin katto puulle. Hienossa kunnossa oli vanha katto säilynyt, vaikka tosin toinen tammisista luukun tukipuista olikin hapertoitunut ja tulee ensi talven korjauslistalle. Aikataulu maalaamisen suhteen meni kohtuullisen tiukoille, sillä veneen lasku oli suunniteltu perjantaille 6.6 ja sitä ennen katto ehdittiin maalata kuuteen kertaan. Tämä ei ole kyllä täysin riittävä määrä kauniin lopputuloksen saamiseen ja katto maalataan ensi huoltokaudella useampaan kertaan. Myös tapitus meni kalkkiviivoille ja tappien katkaisu ja lakkaaminen jää laiturihommiksi.

Niken 20 vuotta nuorempi lakkakylki on kyllä upea vanhan rouvan maalipintaan verrattuna.
 Muutoin kevättyöt pitivät sisällään perinteiset valmistelut. Suurimmat raot tilkittiin pellavaöljykitillä ja kyljet maalattiin kahteen kertaan vesirajan ylä- ja alapuolelta. Maritassa ei ole käytetty meidän omistuksen aikana anti-fouling maalia ollenkaan, emmekä koe että sitä täällä makeissa sisävesissä tarvittaisiinkaan. Pelkällä Hempelin Underwater Primerilla on pärjätty tähän asti.