sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kevättöihin maaliskuussa!


Vanhan rouvan kevättyöt saatiin alulle näin maaliskuun puolivälissä. Aurinko helli pilvettömältä taivaalta, mutta suulissa katon alla oli ilma vielä nollan tuntumassa ja varpaat jäässä parin tunnin aherruksen jälkeen. Päivän savottana oli ottaa rimat irti ruffista, että aikanaan veneenveistäjä pääsee kiinnittämään Maritaan uuden kankaan. Luukun kiinnitysmekanismi on kohtuullisen "monipuolinen" ja siitä saa irroittaa riman jos toisenkin, että saa luukun puitteet irti katosta. No, oppia ikä kaikki...

Maston raapiminen jäänee tältä keväältä, mutta sähkötyöt tullaan saattamaan päätökseen ja uusi "sähköpääkeskus" tehdään kevättöiden yhteydessä. Katsotaan mihin muuhun inspiraatio riittää!