sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Maritan nosto

Ensimmäinen Maritan nosto tapahtui auringon paisteessa
Ensimmäinen purjehduskausi tuli päätökseen sunnuntaina 15.9.13 kun Marita nostettiin takaisin Myllysaaren suuliin. Nosto sujui kohtuullisen hyvin, sillä apuna oli Niken kippari Jarno Talvitie, jonka neuvoista otimme vaariin vastaisuuden varalle. Vaikka suulin laiturit olivat hieman vajavaiset, niin mastonkaato kuin veneennostokin saatiin onnistuneesti hoidettua ilman vahinkoja. Uudistettu venepukkikin selvisi urakastaan kohtuullisesti, vaikka veneen paikka ei aivan nappiin pukissa mennytkään muutamankaan asettelukerran jälkeen.

Ensimmäiseen kesään Maritan kanssa mahtui mukavia päiväpurjehduksia Vesijärvellä sekä osallistuminen Puuveneregattaan, joka kyllä paljasti Maritan heikon kunnon kanssaveneisiin verrattuna. Paljon olisi rouvassa korjauskohteita, mutta niiden järjestystä ja perusteellisuutta täytyy harkita pitkään ja hartaasti, sillä osa kunnostuksista vaatii ammattilaisia ja pulleaa kukkaroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti