|
LPS:n venevaja. Marita ensimmäisenä vasemmalla. |
Mahdollisuus puuveneen omistajuuteen tuli yllättäen ja pyytämättä toukokuun alussa.
Lahden Purjehdusseuran venevajaan oli tulossa heinäkuussa ensimmäistä kertaa
kesäteatteri ja tämän alta koko venevaja tulisi saada tyhjäksi veneistä. Vajassa talvehtii viisi haita, yksi rannikkoristeilijä, yksi folkkariprojekti ja yksi upea Riva. Haista kolme oli aktiivisessa käytössä, mutta kaksi haita oli viettänyt siellä jo muutaman kesän. Meidän kohteenamme oli Marita (FIN-253), joka oli ulkopaikkakunnalla asuvan eläkkeelle siirtyneen miehen omistuksessa, joka ei enää kyennyt haista huolta pitämään.
Parin paikallisen puuveneveistäjän tutustuttua kohteeseen ja havaittua sen ikäisekseen (vm.51) kohtuullisen hyväkuntoiseksi (pehmeitä kohtia ei löytynyt) uskalsimme tarttua haasteeseen kahden innokkaan miehen voimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti